Helsinki Winner & Voittaja 2021

Vihdoin oli taas messarin aika! Viime vuoden voittajanäyttelyt ensin siirrettiin ja lopulta peruttiin kokonaan koronaviiruksen takia, joten tällaiselle näyttelyihin hullaantuneelle ihmiselle oli yksi vuoden kohokohdista näyttelyiden suhteen päästä koirien kanssa messariin.

Ikävä kyllä tänä vuonna pentujen näyttelyt peruttiin kokonaan. Meiltä olisi tullut paikalle neljä viidestä Rokin ja Alman pennusta. Mutta seuraavana vuonna on sitten näiden pentujen vuoro tulla viimeistä kertaa junioreina kehään.

Mukana molempina päivinä Kxoxo koirista oli vain omat koirani Kona ja baijerilaisvahvistus Hula. Tavoitteet viikonlopulle oli kovat, toiveissa oli vahvistaa Konan sijoitusta Vuoden Show Ridgeback-kilpailussa ja saada Konalle viimeinen CACIB kansainvälisen muotovalion arvoa varten.

Lauantaina Kona voitti valioluokan ja sijoittui paras uros kehässä hienosti toiseksi upean junnu-uroksen taakse. Hula oli lauantaina hyvällä tuulella ja sijoittui paras narttu kehässä toiseksi, mutta sunnuntaina Hulaa kiukutti ja sai erittäin hyvän. Juoksin pikavauhtia takaisin rhodekehälle ja ehdin juuri nähdä kuinka Kona sijoittui valioluokan toiseksi ja paras uros kehässä neljänneksi. Jännitys oli kamala, sillä tiesin Konan tarvitsevan sijoittua neljän parhaan joukkoon PU kehässä jotta se pystyisi voittamaan Vuoden Show Ridgeback-kilpailun. Toiseksi kilpailussa tullut uros jäi vain yhden pisteen päähän meistä oltuaan rodun paras koira sunnuntaina messarissa. CACIB siirtyi meille ja sen myötä molemmat Konalle asetetuista tavoitteista tuli täytettyä.

Kiitos vielä handlerille Tiinalle ja parhaalle tsempparille Petralle, ei näistä näyttelypäivistä tulisi mitään ilman teitä.

rhodesiankoira